//Ihonhoito kesällä – näillä 5 tavalla tuet ihoa kesäaikaan

Ihonhoito kesällä – näillä 5 tavalla tuet ihoa kesäaikaan

Kesä vaikuttaa ihonhoitoon monella tapaa, ja ihonhoito kesällä onkin hieman eri juttu kuin talven tuiskeessa. Kerromme nyt 5 konkreettista tapaa parempaan ihonhoitoon auringon paistaessa. Lue vinkit alta!

Kesällä moni usein keventää ihonhoitoa, sillä raskaat tuotteet tuntuvat tukkivan ihon eikä kosteampi ja lämpimämpi ilmanala tuo talven viiman tavoin havaittavia rasitteita iholle. Kesällä iho kuitenkin altistuu erilaisille rasitteille muun muassa auringon UV-säteilyn, suojatuotteiden käytön ja hikoilun vuoksi. Myös ilmansaasteet voivat vaivata ihoa enemmän kuin talvella, sillä ulkona vietetään enemmän aikaa. Koska ulkoiset stressitekijät poikkeavat talven haasteista, ovat myös hoitokeinot hieman erilaiset.

1. Lempeä puhdistus myös kesällä

Ihonhoito kesällä lähtee puhdistuksesta. Vaikka nopeasti ajateltuna voi tuntua siltä, ettei ihoa tarvitse kesäaikaan puhdistaa yhtä tunnollisesti, on asia itse asiassa päinvastoin. Kesällä hikoillaan, käytetään aurinkovoidetta ja altistutaan ilmansaasteille ulkoilun myötä. Näin ollen iho tulee puhdistaa tehokkaasti, kuitenkaan hellävaraisuutta unohtamatta – tämän vuoksi suosittelemme kaksoispuhdistusta. Lue tästä artikkelista lisää siitä, miksi kaksoispuhdistus sopii kaikille ihotyypeille.

Kokeile: Raita Cleansing Clay Gel -puhdistusgeeli raikastaa kasvot ja säilyttää samalla ihon oman kosteusvaipan.

2. Kuori kasvot maltilla

Ohut iho altistuu UV-säteilylle herkästi, jolloin kuorinnan kanssa kannattaa olla mieluummin liian varovainen kuin liian tehokas. Kasvokuorinnan kanssa kannattaakin kesällä tehdä pari muutosta: vaihtaa kuorinnan käyttö iltaan ja tuote hellävaraisempaan. Näin iho saa aikaa palautua eikä kuorinta altista ihoa lisärasitukselle.

Kokeile: hellävarainen Viola PHA Peel -kasvokuorinta sisältää isomolekyylista PHA-happoa, joka sopii myös herkälle iholle.

3. Vaate, varjo ja voide ­– suojaa iho auringolta

Aurinko on myös Suomen leveyspiireillä todellinen haaste iholle. UV-indeksi ylittää lukeman 3 usein jo huhtikuussa – tuolloin tulisi iho olla jo suojattuna vähintään SPF30-kertoimen voiteella. Parhaiten ihoa suojaa, kun välttelee polttavinta keskipäivän aurinkoa (kello 11-16), pysyttelee varjossa ja viihtyy pitkähihaisissa paidoissa ja aurinkohatuissa. Aurinkovoide on olennainen osa UV-säteiltä suojautumista, ja sitä tulee levittää tarpeeksi: ½ teelusikallista kasvojen ja kaulan iholle.

Kokeile: Usva Cleansing Oil -puhdistusöljy poistaa aurinkovoiteen tehokkaasti myös vartalolta.

4. Tue ihon toipumista auringosta C-vitamiinilla

C-vitamiini on tunnettu ihoa kirkastavasta vaikutuksestaan, mutta harva tietää sen myös tukevan aurinkovaurioita vastaan taistelua. Antioksidanttinen C-vitamiini ei itsessään sisällä aurinkosuojaa, mutta se auttaa korjaamaan aurinkovaurioita ja vahvistamaan ihoa. Ihonhoito kesällä saakin huimaa tukea C-vitamiinikuurista, joka tuo lisäksi ihanaa heleyttä kasvoille.

Kokeile: Taimi Vitamin C Treatment -kasvoseerumi on todellinen tehokuuri auringon samentamalle iholle.

5. Kosteuta, mutta kevyemmin

Monelle ihonhoito kesällä alkaa tuntua raskaalta, eikä kosteusvoidetta jaksa joka ilta levittää kasvoille. Iho kuitenkin tarvitsee kosteutta myös kesällä, sillä hyvin kosteutettu iho palautuu paremmin UV-säteilyn rasituksista ja auttaa torjumaan ulkoisia haasteita. Jotta kosteutus ei tunnu pakkopullalta, voi tuotteen vaihtaa esimerkiksi suihkutettavaan hoitoveteen. Helppo suihke myös virkistää pitkin päivää käytettynä, eikä iholle tule tukkoista tunnetta. Kuivaihoinen voi lisätä hoitoveden päälle vielä öljyn tai voiteen, mutta rasvoittuva iho voi pärjätä jo hoitoveden ja seerumin yhdistelmällä. Tärkeintä on kuunnella omaa ihoaan ja toimia sen mukaisesti.

Kokeile: Havu Balancing Toner -hoitovesi on tasapainottava ja virkistävä tuote, joka on helppo suihkuttaa iholle heti puhdistuksen jälkeen ja pitkin päivää kuivuuden yllättäessä

LUE LISÄÄ:

By |2020-12-14T11:43:02+00:00June 21st, 2020|Uncategorized|0 Comments