//Mikä on silmänympärysseerumi ja tarvitseeko sitä?

Mikä on silmänympärysseerumi ja tarvitseeko sitä?

Juuri kun opimme käyttämään silmänympärysvoidetta, tuli markkinoille uusia ja mullistavia silmänympärysseerumeita. Miten silmänympärysseerumi eroaa tavanomaisesta voiteesta? Voiko niitä molempia käyttää yhdessä? Näihin kysymyksiin vastaamme tässä artikkelissa.

Silmänympärysiho saattaa olla ihotyypiltään erilainen kuin muu kasvojen iho. Esimerkiksi rasvoittuvan ihon silmänympärysalue saattaa olla kuivuuttaan kiristelevä tai jopa atooppinen. Kuivaihoinen taas saattaa hämmästyä silmäluomien rasvoittumista päivän mittaan. Tämän vuoksi tavallinen, ihotyypin mukainen kasvovoide ei välttämättä ole paras vaihtoehto silmien ympärille, vaan ihoalueelle tarvitaan oma tuotteensa.

Silmänympärysseerumi on tiivistettyä tehoa

Silmänympärysalueelle tarkoitettu seerumi toimii samoin kuin kasvoille tarkoitetut seerumituotteet. Silmänympärysseerumi sisältää tehoaineita tiivistetyssä muodossa, jolloin se tuo iholle kerralla suuren määrän hyvää tekeviä raaka-aineita. Näin silmänympärysseerumissa teho voidaan kohdistaa esimerkiksi juonteisiin, kimmoisuuden palauttamiseen tai syväkosteuttavaan vaikutukseen. Seerumi on usein koostumukseltaan tavallista voidetta ohuempi, jolloin se imeytyy nopeammin ja sitä myös tarvitaan vähemmän.

Nopea imeytyvyys takaa, että seerumia voi usein käyttää myös meikin kanssa. Seerumi jättää iholle usein miellyttävän pehmeän mutta öljyttömän pinnan, jolle meikki levittyy moitteettomasti. Silmänympärysseerumia voi käyttää tavanomaisen voiteen sijaan tai esimerkiksi yöaikaan sen voi lisätä normaalin silmänympärysvoiteen alle. Näin etenkin ohut ja kiinteyttään menettänyt iho saa runsaasti kosteutta ja ravinteita.

Milloin silmänympärysseerumi?

Silmänympärysseerumi on avuksi etenkin silloin, kun silmien ympärillä oleva iho kaipaa erityistä huomiota. Oli kyse sitten juonteista, kuivuudesta tai pigmenttihäiriöistä, silmänympärysseerumi voi tuoda kaivattua apua ongelmaan. Silmänympärysseerumi on myös erinomainen syväkosteuttaja, joka taklaa kuivuudesta johtuvan juonteikkuuden nopeasti.

Seerumi sopii myös ihmiselle, joka haluaa ennaltaehkäistä tulevia ongelmia hyvällä ihonhoidolla. Runsas aktiiviaineiden määrä tukee ihoa pitkällä aikavälillä. Parhaat tulokset ihonhoidossa saavutetaan monipuolisella, ihotyypille sopivalla ja pitkäjänteisellä hoidolla – ja tämä pätee myös silmänympärysalueella.

Kokeile: Säde Eye Serum -silmänympärysseerumi sisältää fermentoitua granaattiomenan uutetta, joka auttaa napakoittamaan ihoa. Ruusunmarjaöljy tuo seerumiin ravinteikkuutta ja antioksidantteja, ja keramidit ohutta ihoa vahvistavan ominaisuuden. Runsaasti kosteuttavaa koivunmahlaa sisältävä silmänympärysseerumi sopii kaikille ihotyypeille.

Silmänympärysseerumi lahjaksi rajoitetun ajan (arvo 51€)

Jos et ole aivan varma, sopiiko silmänympärysvoide käyttöösi, nyt sitä on helppo kokeilla! Tarjoamme Säde Eye Serum -silmänympärystuotteen lahjaksi kaikille 2 Unna Nordic -tuotteen ostajalle. Kun ostat 2 Unna Nordic -tuotetta verkkokaupasta, tilaukseen lisätään automaattisesti Säde Eye Serum. Edun arvo on huimat 51€. Säde Eye Serum -silmänympärysseerumia voi käyttää kuten tavanomaista silmänympärysvoidetta.

Tilaa verkkokaupasta tämän linkin kautta.

Tarjous on voimassa 31.10.2020 asti.

LUE MYÖS NÄMÄ:

By |2020-09-24T10:33:03+00:00October 1st, 2020|Uncategorized|0 Comments